top of page
  • Writer's pictureBroadway Finland

VUOSI VAIHTUI NÄYTTÄVÄSTI SENAATINTORILLA

Senaatintorin uusivuosi on Helsingin kaupungin tuottama vuosittainen suuri yleisötapahtuma, jonka Yleisradio televisioi suorana lähetyksenä. Tämänvuotisen tapahtuman tekniikasta ja visualisoinnista vastanneen Broadway Finlandin kokonaisvaltainen osaaminen ja laadukas tuotanto välitettiin tv:n kautta kaikkialle maahan.



Helsingissä vuosi 2019 otettiin vastaan näyttävien esitysten ja massiivisen ilotulituksen saattelemana. Perheen pienimmät oli huomioitu alkuillan ohjelmassa, jonka puitteissa nähtiin muun muassa Maria Baric Companyn tulishow, minkä jälkeen vuoron saivat kotimaiset huippuartistit Vesala ja Vesta. Juontajina toimivat televisiosta tutut Ernest Lawson ja Sampo Marjamaa.


Show’n tapahtumatekniikasta – kuten äänestä ja valosta – vastasi Broadway Finland, ja myös esiintymislava, sen visuaalinen suunnittelu, kookkaat videoseinät sekä valtaosa screenien visuaalisesta sisällöstä tilattiin Broadwaylta. Senaatintorin uusivuosi on kokonaisvaltaisimpia tuotantoja Broadwayn koko historiassa, ja urakassa hyödynnettiin toki myös luotettavien yhteistyökumppaniensa tietotaitoa, kalustoa ja miehistöä – esimerkiksi lava toteutettiin yhteistyössä Vanaja Event Solutionsin kanssa.


”Haasteita oli niin paikan, kelien kuin aikataulujenkin suhteen, mutta lopulta kaikki meni nappiin”, tiivistää tapahtuman teknisestä tuotannosta vastannut Broadway Finlandin Kimmo Räsänen, tuttu hahmo muun muassa Sideways-festivaalien takaa.


Vauhdilla sisään, vauhdilla ulos

Kokoluokan lisäksi haasteita aiheutti juhlapaikan sijainti. Lava pystytettiin Senaatintorin katualueelle, keskelle risteystä, mikä tarkoitti ripeää pystytystä ja vielä nopeampaa purkua, sillä kaiken liikennettä rajoittavan piti olla poissa seuraavana arkiaamuna kello seitsemän.


Myös Empire-keskustan suuret korkeuserot jouduttiin tarkasti huomioimaan kaikissa rakennelmissa. ”Jo pelkän lavan mitalla katu laskee metrin verran, ja torikin kallistuu joka suuntaan. Käytetyssä asetelmassahan yleisö katsoo esiintyjää itse asiassa vähän ylämäkeen.”


Rivakkaan rakennusaikatauluun Broadwayn väkeä valmensi jo nopea suunnitteluvaihe, sillä toimeen päästiin vasta loppusyksyllä tarjouskilpailun ratkettua. Broadwayn jo tultua valituksi tapahtuman toteuttajaksi, juhlapaikka vaihtui lennossa Kansalaistorilta Senaatintorille. Muun muassa lava jouduttiin suunnittelemaan kokonaan uudestaan tapahtumapaikan vaihtuessa kesken kaiken.


Helsingin uudenvuoden vastaava tuottaja Susa Nokelainen kertoo, että Broadway toteutti oman sarkansa ammattimaisesti ja asiantuntevasti. ”Asiakkaana olemme erityisesti tyytyväisiä siihen, kuinka hyvin ja joustavasti yhteistyö sujui, vaikka tapahtumapaikan siirtyminen aiheutti sen, että suunnitellut asiat muuttuivat suuresti ja tiukalla aikataululla”, Nokelainen sanoo.


Megashow myrskyn silmässä

Ulkoilmatapahtuma Suomessa talvella tarkoittaa, että säätilat voivat olla todella vaihtelevia – ja tällä kertaa ne myös olivat. Aattoiltana vallinnut erittäin huono sää asetti suuria haasteita juhlan toteutumiselle. Riskejä jouduttiin arvioimaan pitkin päivää ja päätöksiä tekemään nopeasti. ”Tässäkin tilanteessa yhteistyö Broadwayn kanssa sujui hyvin, ja Broadwayn tiimi toimi olennaisena osana tuotannosta ja viranomaisista koostuvaa ryhmää, jonka kanssa pahenevan sään aiheuttamia riskejä arvioitiin pitkin illan kulkua”, Nokelainen toteaa.


Iltapäivän lastentapahtuma saatiin vietyä läpi normaalisti, ja Yleisradio taltioi varmuuden vuoksi sen jälkeisen pääshow’n kenraaliharjoituksen, sillä sääennuste loppuillalle oli varsin huolestuttava. Päätös siitä, voidaanko kaupunkilaisille ja tv-yleisölle luvattua ilotulitukseen päättyvää puolen yön show’ta esittää lainkaan, tehtiin vasta kenraali-harjoituksen jälkeen. Se esitettiin, mutta Yle ei sitä enää kuvannut, vaan ajoi ohjelman slotissa suoran lähetyksen sijaan taltioinnin kenraaliharjoituksesta. Varsinainen esitys tapahtui todellisuudessa jo melkoisen lumimyräkän keskellä.

Päivän puuskat lähentelivät pahimmillaan kahtakymmentä metriä sekunnissa eli myrskylukemissa, ja suhteellinen kosteus oli 95 prosentin tuntumassa. Ainoaksi merkittäväksi muutokseksi suunnitelmiin jäi kuitenkin lopulta se, että yksi torin videoseinistä sekä äänen viivejärjestelmä jouduttiin purkamaan tuulen yltyessä vaarallisiin lukemiin. Esiintyjien turvallisuutta ajatellen lava oli luonnollisesti päällystetty matolla, normaali vanerikansi olisi kastuessaan ja jäätyessään tehnyt lavasta luistinradan.


Myös yhteistyö tapahtumaa taltioineen Ylen kanssa toimi hyvin, eikä tv-toteutukseen tarvittu erityisjärjestelyjä esimerkiksi valaisun osalta. ”Tapahtumapaikan vaihtumisesta ja huonosta säästä huolimatta lopputuloksena oli hieno ja näyttävä show upeissa puitteissa, jossa kaikki toimi juuri niin kuin pitikin”, Susa Nokelainen iloitsee.


Suunnittelijan silmin

Tapahtuman visuaalinen suunnittelija Alex Hautamäki kertoo, että näyttävät videoseinät koostettiin lähes sadasta Infiled ER4.6 -paneelista, sisältö ajettiin kahdelta Hippotizer Karst+ -mediaserveriltä ja ohjaus tapahtui MA Lighting GrandMA2 Light -konsolilla.


Toinen GrandMA2 Light oli valjastettu noin sadanviidenkymmenen valonheittimen ohjaukseen. Valo-operaattori Joel Siirtolan ohjaamaan valokalustoon sisältyi muun muassa noin seitsemänkymmentä ADJ:n Vizi CMY Spottia ja Hybrid 16RX Beamia sekä Mega Tri Baria. Kattaus täydentyi noin viidelläkymmenellä JB Lightingin A8- sekä Martinin Rush MH6 Washilla, sekä tietysti stroboilla ja moleilla.


Visuaalisen kokonaisuuden lisäksi Broadway huolehti tapahtuman koko äänentoisto-kaluston toimittamisesta, pystytyksestä ja käytöstä. ”Oma miehistömme valvoi ääntä sekä tarkkaamon että lavan päässä, ja artistien miksaajat kytkeytyivät omilla pöydillään Broadwayn kalustoon. Tarjosimme myös Ylen tv-lähetykseen audiosignaalin splitterin kautta”, Jari Vainio Broadwaylta kertoo. Paikan päällä äänentoistosta huolehdittiin L-Acousticsin KARA-järjestelmällä, johon sisältyi 24 kokoalue- ja 24 subikaiutinta. Artistien lavakuuntelu toteutettiin henkilökohtaisilla langattomilla korvamonitoreilla, tanssijoita varten lava monitoroitiin myös kaiuttimin.


Alex Hautamäen mielestä Senaatintorin projekti oli kaikkiaan mieliinpainuva.

”Esiintyvät artistit olivat hyvin erilaisia ja halusivat show’n näyttävän juuri heidän tyyliinsä sopivalta. Kävimme artistien kanssa eri vaiheet läpi etukäteen visualisointistudiossa, jotta kaikki menisi niin kuin oli suunniteltu”, sanoo tapahtumassa itse video-operaattorina toiminut Hautamäki. ”Totta kai ulkoilmatapahtuma keskellä talvea asettaa rajoja visuaaliselle suunnittelulle, pitää ottaa huomioon monia asioita sääolosuhteista rakennusaikatauluihin. Onnistuimme silti hyvin toteuttamaan näyttävän kokonaisuuden kaikille artisteille ja koko tapahtumalle.”


Kuva: Atte Mäläskä


bottom of page